Y Yksi Suomen merkittävimmistä rautaruukeista syntyi vuonna 1686 Varsinais-Suomeen, Teijon aateliskartanon viljaville tiluksille Halikonlahden itärannalle. Masuunin tuli on sammunut jo yli sata vuotta sitten, mutta tänä päivänä Salon kaupunkiin kuuluva idyllinen ruukkialue jatkaa vuosisataista teollista perinnettä nykyaikaisena yrityspuistona, tarjoten kotipaikan lukuisille erityyppisille pienille ja isommillekin yrityksille.

Alueen yrityksissä työskentelee yhteensä yli kaksisataa henkilöä ja tuotteita valmistuu napeista laivoihin. Käsityöläisyys kokee myös uutta tulemistaan historiallisten rakennusten huomassa. Loppuvuodesta 2011 käynnistynyt Teijon Masuuni on hanke, jossa tarjotaan työ- sekä myymälätiloja kädentaitajille ja pienyrittäjille.

Teijon Pruukki Yrityshautomotoimintamme kautta on mahdollista saada räätälöityä toiminnan aloittamistukea esimerkiksi vuokraan ja markkinointiin sekä erilaisiin rahoitusjärjestelyihin. Erikokoisten toimisto-, tuotanto- ja työtilojen lisäksi tarjoamme vuokralle myös sekä kylmää että lämmintä varastotilaa.

Teijo voi olla yrityksenne uusi kotisatama. Tervetuloa tutustumaan ruukin nykypäivään ja samalla kiehtovaan historiaan.

» Seuraava sivu
Teijon Yrityspuisto
25570 TEIJO
Puh. 0404 822 224
toimitilat@teijonyrityspuisto.fi
Vapaita toimitiloja

Lounasravintola Brukinranta
Masuunin Majoitustalo